Kehosta irti - laajenna tietoisuuttasi!

- Minähän olenkin vain kärpäsen kakan kokoinen, kertoi coachattavani.
- Olet tainnut löytää etäännyttämisen taidon, vastasin hänelle.

Rittämätön olo. En ehdi, en jaksa. Olen tehnyt jo paljon ja saanut aikaan. Miten paljon on riittävä. Mitä vielä? Miten mikään ei tunnu riittävän? Kuka minulta oikeastaan mitään vaatii?

Katson pitkän laiturin päästä merelle ja sen aavalle ulapalle. Hakeudun korkealle kalliolle nähdäkseni kauas horisonttiin. Etsiydyn suuren järven rantaan ja lepuutan katsettani vastarannan kauimmaisessa häilyvässä rantaviivassa. Heittäydyn selälleni nähdäkseni vielä pidemmälle. Taivaalle, avaruuteen, kuuhun. Jätän kehoni lepäämään ja annan mieleni sekä aistienergiani kulkea ensin lähimmän puun latvaan, sieltä kuuhun, tähtiin tai yhä kauemmas maan kiertoradalle ja muihin galakseihin. 

Nähdä kauas ja lähelle. Nähdä ja tuntea itsensä läheltä ja kaukaa. Yhtä tärkeitä taitoja.

Tuo tuolla on minun kehoni. Tuo maassa makaava pieni ihminen on osa tätä suurta kokonaisuutta. Mieleni sekä energiasilmäni näkevät kehoni ja kokemukseni nyt aivan eri suunnasta ja näkökulmasta. Laajemmasta sellaisesta. 

Kiire, riittämättömyys ja jopa vahva vaikuttamisen tarve häipyy. Vaatimukset itselle ja itsestä kadottavat merkityksensä. Tulee levollinen, seesteinen, tyyni olo. Olen äärettömän pieni osa tätä maailmankaikkeutta.  Silti olen kuitenkin tärkeä osanen. Oma kehoaikani täällä maan päällä on valtavan lyhyt. Haluan käyttää sen hyvin. Teen asioita kokonaisuuden kannalta, en itseni. Näkemällä kauas ja irrottautumalla kauemmas löydän taas sen, mikä on tärkeää ja voin matkata takaisin kehooni. Näkemään taas lähelle.

Tämä etäännyttämisen tai palautumisen taito, selviytymisen keino, toisesta näkökulmasta tarkasteleminen tai mitä nimitystä siitä haluatkin käyttää, on ollut minulla lapsuudestani saakka. Heittäydyin usein talvi-iltoina lumikasan päälle katselemaan tähtiä ja samalla tein yllä olevan tarinan mukaisen matkan. Se helpotti jännitystiloissa vaikkapa juuri ennen seuraavan päivän vaikeita kokeita koulussa. Voisipa tuota toisaalta katsomista kutsua myös rentoutumiseksi tai meditaatioksikin. Luulin kauan, että kaikilla on olemassa keinot irtautua omista tunteista tai kokemuksista tällä tavalla.

Luulin myös, että kaikilla on taito hypätä katsomaan ja havainnoimaan itseään ulkopuolelta. Vasta aikuisena muita valmentaessani ja ohjatessani tajusin, että kaikilla tätä taitoa ei luonnostaan ole. Onneksi voimme edelleen harjoitella ja oppia aikuisenakin askel ja osataito kerrallaan. Jo pelkästään kauas horisonttiin katsominen rauhoittaa silmiämme ja laskee stressitasojamme.

Tämä tarina nousi mieleeni, kun tässä taannoin coachattavan kanssa tuli puheeksi se miten outoa ja samalla tärkeää hänelle on, että laiturin nokassa katsellessa merelle voi kokea, että tässä on kaikki mitä tarvitsen. Asettautuminen laajempaan kokonaisuuteen tuo perspektiiviä omalle tekemiselle ja olemiselle. Myös coachattavani koki, että tuolla kauas katsomisen hetkellä muiden odotukset, suorittaminen tai vaikkapa oman itsensä vertailu muihin menettävät merkityksensä. Kärpäsen kakan kokoisena ymmärtää, että omalla höngällä ja tohottamisella ei ole hirveästi järkeä tässä isossa kokonaisuudessa. Ollessasi osa suurta kokonaisuutta et puske tai ole liian malttamaton. Silloin voit luottaa elämän virtaan, joka kantaa ja vie sinua ajallaan juuri oikeaan suuntaan.

 Mukavia palautumisen hetkiä!